Arkipäiväni. Pyhä. mikä tahansa päivä. Päivät oli yhtä sumua eikä erottuneet toisistaan.
Olin kaukana tunteistani, tapahtumista ja hetkestä. Itsestäni.
Tiedätkö sen tunteen?
Toimit ehkä jollakin autopilotilla, joku muu on ohjaksissa.
Addikti aikaani ja sitä aikaa kun, päihteet olivat ohjaksissa.
Silloin aloitin aamut aina itkemällä. Paitsi jos kävi hyvä tuuri ja oli vielä humalassa, kun heräsin, tai jos oli bentsoja tasaamassa oloja. Itkin siltikin, itkin jos en ottanut, mutta itkin jos otin.
Vihasin itseäni jatkuvasti, petyin. Tiesin mitä pitäisi tehdä ja miten, mutta miksi en tehnyt niin?
Mikä oli syy siihen etten lopettanut?
Olen pienestä pitäen ollut herkkä, intuitiivinen, aistikas ja kuormittunut herkästi. Tunnepuoleni on ollut haastava, tunteiden säätely ja kohtaaminen on tuottanut vaikeuksia nuoresta lähtien.
Prinsessa ruusunen
Systemaattisesti joka aamu heräsin paniikissa todellisuuteen, yleensä kauheasta unimaailmasta. Harvoin unia näki. Ja vielä harvemmin palautui tai aivot työstivät asioita normaaliin tapaan, koska uni oli kemiallista. Psyykeeni, muistini, oppiminen tai muutkaan asiat eivät korjautuneet/työstäneet/palautuneet unessa.
Prinsessan kauneus unet, joopa joo! Prinsessan unet kohti synkempää.
Ja aina vaan itkin, kun ahdisti niin paljon. Tottakai ahdisti, olihan tunteita turrutettu jo pitkään ja paha olo puski minusta läpi. Päihteiden käyttöni oli jäävuoren huippu monista muista asioista.
Jos jälkeenpäin miettii, tunnistamatonta ahdistusta, pakenemista oli ollut jo pitkään, nuoruus vuosista lähtien. Se vain oireili ja tuntui erilaiselta.
Olin todellakin loppunut elämäntyyliini. Itseeni. Omaan käytökseen. Vihasin elämääni ja itseäni, vielä enemmän, kun mietin miksen tee toisin. Askeleet, muutos, polku uuteen ja erilaiseen tuntui todellakin kauhistuttavalta. Ihan kuin naru kaulassani olisi kiristynyt. Roikun siis löysässä hirressä, itse rakennetussa.
Mahtavaa! Lisäisikö sen vaikka cv:n tähtisuorituksiin?
Halusin hirrestä pois vapauteen, löytää itseni takaisin ja kiinni elämästä. Vastuun itsestäni ja elämästäni.
Matka tuntui pitkältä ja mahdottomalta. Mutta silti mielessäni ehkä manifestoin tulevaa, mitä haluaisin olla? Minkälaisessa elämässä haluaisin elää?
Puuttui vain keinot, usko ja voimat sen rakentamiseen, kohtaamiseen ja uuden identiteetin ja elämän vastaanottamiseen.
Rakennuslehti sisäiseen muutokseen. Positiivinen sisäinen puhe
Päätin tehdä muutoksia pienin askelin. Inhottuani itseäni jo pidemmän aikaa ja nähtyäni itseni täysin nollana. Itsetuntemus ja luottamus oli nollissa.
Jostain oli aloitettava… Sisäisestä puheesta. Muutoksesta sisältä päin.
Seuraavaksi luin lapun jonka olin kirjoittanut itselleni aamuja varten. Se oli A4 jossa luki ranskalaisin viivoin:
-Sinä olet ainutlaatuinen
-Huolehdi itsestäsi
-Kohtaa ja käsitele kaikki tunne skaalat läpi, myös aika jolloin mikään ei tunnu miltään. On elämää ja aikaa.
-Pääasia, että nouset. Nouse ylös ja toimi. Ja vielä kerran, pidä mielessä, HUOLEHDI ITSESTÄSI!
-Tee päivittäiset valintasi itsesi parhaaksi
Kujanjuoksu kännissä. Elämän humala
Kun ensimmäiset päivän rutiinit oli tehty, aloin toimeen että saisin oloni normaaliksi.
Jos edellisillalta oli jäänyt vajaita kaljoja, join jokaiset pohjat mitä löysin. Näin sain ostettua itselleni lisää aikaa, että kykenisin hoitamaan päivälle lisää päihteitä.
Etsin aina ensisijaisesti pilveä ja pillereitä. Pää kesti ne parhaiten ja ne oli riittoisia.
Jos oli paska päivä ja mistään ei löytynyt mitään, palautin pullot ja lampsin kaljakauppaan. Se oli aina viimeisin vaihtoehto, sillä juomisesta tuli aina hirveimmät jälkiolot. Ja sitä oli hieman vaikeampia jatkaa, kun pilleri tai pilvi olotilaa. Eihän siinä kerennyt selviämään. Se oli normaalia. Normaali olotilani.
Muistan sen autuuden tunteen kun sai kaupat sovittua ja päihteet odottivat määränpäässä x.
Säätäminen. Mitä mahtavuutta! Se on jo iso osa päihteen vetämistä. Säätämisen ihana autuus ja sen tuomat palkinnot. Aivojen ja mielen palkitsemisjärjestelmä antaa parhaimmat palkinnot. Ja se dopamiini, mitä siitä saa.
Ahdistus lievittyi jo pelkällä tiedolla tulevasta päihtymisestä. Sain lisää voimaa ja energiaa toimintaani, kun tiesin, että päiväni oli ”turvattu”. Henkinen koukku oli ja on todella kova. Oma mieli kääntyy itseään vastaa ja saa näyttämään ja kuulostamaan asiat itsestään hyväksytyltä ja sopivilta. Itse petos ja kielto. Monille ehkä tutut aiheet?
Kirkas auringonpaiste ja ihmiset normaaleissa elämissään menossa töihin, tuntuivat aina ahdistavilta näillä päihteiden hakureissuillani.
Varsinkin, kun itse saatoin olla samoilla silmillä. Tuntuu, että suoriouduin niistä kuitenkin hyvin, koska olin tehnyt sitä niin paljon. Elin täysin eristyksissä muusta yhteiskunnasta, auringonpaisteen ulkopuolella.
Musiikki korvilla ja mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Sitten päihteet käsilaukussa takasin kotiin ja siinä matkalla arviointi, että kuinka moneksi päiväksi päihteet riittää.
Kuinka monta päivää olo on turvattu ja voi olla normaali. Päihtyneenä olin ja elin päivästä toiseen. Kuulostaa varmaan tutulta?
Ja omasta mielestäni olin uhri jokaiseen asiaan, jopa maailman tilanteesta olin uhrina, joka oikeutti pahaan oloon ja päihteiden käyttöön.
sitten vaan olin. Nautin siitä että ei ahdistanut. Pystyi vähän siivoamaan ja juttelemaan kavereille. Olin enemmän ulospäinsuuntautunut ja tarmokas. Taas täynnä voimaa ja energiaa. Hetkellisesti. Kemiallisesti.
Addiktin/alkoholistin elämä on ihan järjetöntä kujanjuoksua, missä ihminen yrittää vaan pärjätä itsensä ja oman olonsa kanssa päivästä toiseen.
Kokemusasiantuntija ja kokonaisvaltainen hyvinvointi
Ei sitä tuohon aikaan itse ymmärtänyt, millaisessa itseään ruokkivassa oravanpyörässä sitä pyöri päivästä toiseen. Sitten kun oli vielä näitä kuivia jaksoja, jolloin narkkasi liikuntaa hyvänolontunteen perässä. Ne entisestään lisäsi uskoa siihen, että tilanne oli vielä jotenkin hallinnassa. Että pystyi kontrolloimaan päihteidenkäyttöään. Todellisuudessa ei kuivilla jaksoilla ollut mitään tekemistä minkään kanssa. Sekoilu jatkui aina ennemmin tai myöhemmin samasta pisteestä, kuin mihin se oli jäänytkin.
Oon siinä turvallisesti herännyt pilleripurkkini vierestä. Huonoista aamuista mulla ei oo kuvia.
Aamut oli yli 10 vuotta minun elämässä ihan hirveitä. Ensinäkin vihasin herätä uuteen päivään. Olisin halunut jatkaa unia, en kohdata todellisuutta ja toistaa samoja kaavoja, osaamatta enää muuta. Ajatusmaailma ja käytösmallit kapenevat niin paljon. Kupla vain pienenee pienenemistään, kunnes tukehdut.
Nykyään aamut on mun lempihetkiä päivässä. Herään aina aikaisin ja teen aamupalaa minun lapsille.
-Uusi päivä, uusi mahdollisuus. –
Olen läsnä ja en kärsi oloista. Ei laskuja, eikä teennäisiä nousuja. On nousuja, mutta erilaisia. Paljon parempia, jotka kantavat pidempään.
Sit tiskataan yhdessä ja katotaan sen jälkeen piirrettyjä, tehdään ns. normaaleja arkirutiineja.
En olisi koskaan uskonut pääseväni tähän pisteeseen Helppoa se ei kenelläkään ole, mutta ei siitä pidä tehdä myöskään liian vaikeaa. Kasvata sisäistä ja ulkoista voimaasi. Tee terveitä asioita. Ruoki itseäsi, liiku ja maadoitu. Mieti kuka olet? Mistä tulet?
Haluan kannustaa jokaista vielä juovaa alkoholistia tai käyttävää addiktia haluamaan parempaa, koska se on mahdollista vaikkei se siltä just nyt tuntusikaan. Etene pienin askelin ja pyydä apua, henkisen ja psyykkisen puolen jutut tarvitsee eniten tukea, apua, ohjausta ja tsemppausta.
Valitettavasti avun saaminen on vaikeaa ja sen laatu on usein huonoa.
Enemmän pitäisi pyrkiä ennaltaehkäisevään työhön ja matalankynnyksen apuun.
Itselleni vertaistuki ja kokemusten jakaminen on ollut iso apu.
Tottakai polkuuni mahtuu paljon ala ja ylämäkiä, mutta jätän tarinan keskiosan jokaisen omaksi päätelmäksi miten tähän pisteeseen olen päätynyt. Ja jos ajattelet sen olevan toimiva, kokeile sitä itsesi kanssa myös.
Koska just sinä olet arvokas ja elämisen arvoinen. Älä menetä aikaasi, koska sitä et saa takaisin.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on avainsana. Pidä huoli itsestäsi! Rakasta itseäsi!
-Anonyymi 36v nainen.
- kokemusasiantuntijuus
- vertaistuki
- ajatuksia ja näkökulmia
Lue myös toinen kertomus millainen arki voi olla addiktion jälkeen.
Vastaa